Ammattilaisten pelaajien oletetaan käyttäytyvän tietyn etiikan mukaan ja tähän sisältyy sääntöjen sekä käytöstapojen noudattaminen jokaisessa turnauksessa, tapahtumassa ja ryhmän sisällä. Tarkoituksena on luoda hyvä ilmapiiri, jossa urheileminen on kilpailullista, mutta myös kannustavaa. Myös häviön kohdalla tulee käytöstavat muistaa ja tähän liittyykin muutamia tapoja, joita pelaajien oletetaan noudattavan, vähän kuin joukkueiden kätteleminen jääkiekkopelin loputtua.
Käytöstapojen puuttuminen
Vaikka elektroninen urheilu ei olekaan se suurin olemassa oleva urheilulaji, pidetään sen etiikasta tiukasti kiinni. Rikkomuksia tulee aina välillä, mutta pelkästään suun soittaminen voi johtaa turnauksesta poistamiseen, tai kokonaiseen pelikieltoon. Myrkyllisen ilmapiirin luoville pelaajille voi sopia paremmin yksin kellarissa pysyminen, sillä ammattimaisiin otteluihin tätä asennetta ei kaivata.
Sääntöjen rikkominen
Aina välillä esiin tulee sellaisia tapauksia, joissa pelaajat ovat muokanneet tai huijanneet peliä, jotta voittaminen olisi helpompaa. Kiinnijääminen johtaa kuitenkin sakkojen saamiseen ja esimerkiksi elinikäiseen pelikieltoon, eli kovin kannattavaa tämä tuskin on. Sama koskee myös tahallista häviämistä, sillä sitäkin on esiintynyt, varsinkin jos pelaaja pystyy sen avulla tienaamaan vedonlyönnistä huimasti. Sääntöjen rikkojia riittää, mutta ankara rangaistus on aina odottamassa!