Moni meistä helposti aliarvioi sen ajan, jonka vietämme päivittäin työpöydän edessä. Aina vaan useampi istuu ensin töissä tai koulussa täyden työpäivän, jonka jälkeen vielä kotonakin aikaa kulutetaan tietokoneen edessä sähköposteja lukien, joten arkipäivisin työpöydän edessä voi helposti kulua jopa yli 10 tuntia. Vaikka välillä muistaisikin nousta ylös venyttelemään, on laadukas ja ergonominen työpöytä silti oleellinen asia paljon istumatyötä tekeville. Sillä valitettavan moni ei edes ymmärrä sitä, kuinka epäystävällinen oma työpiste kropalle onkaan. Laadukas, ergonominen työpiste ehkäisee ongelmien syntymistä ja ongelmien ehkäisy onkin se tärkein seikka, sillä siinä vaiheessa kun kropan jumit todella rupeavat vaivaamaan, saattaa edessä olla kuukausien fysioterapia ja kuntoutus. Varmista siis, että työpisteesi on laadukas, istut oikeassa asennossa ja liikut tarpeeksi. Muista myös nousta muutaman tunnin välein ylös, tee muutamia venytyksiä ja kävele hieman, näin pidät yllä kroppasi luonnollisia liikeratoja.
Näyttöpäätetyöskentely ja ergonomia
Istumisesta johtuvat ongelmat vaivaavat jo niin monia ihmisiä, että lääkärit viittaavat ongelmiin jopa kansansairautena. Tosin, kyseessä ei ole vain suomalaisten ongelma, sillä ihmiset ympäri Euroopan liikkuvat todistetusti vähemmän ja istuvat aina vaan pidempiä aikoja tietokoneen edessä. Näyttöpäätetyöskentely on nykyisin myös osa ihmisten arkea, joiden töissä ei ennen edes käytetty tietokoneita. Nykyisin myös ruumiillista työtä tekevät ihmiset täyttävät esim. tuntilistansa tietokoneella ja käyttävät osan työpäivästä sähköpostien lähettämiseen. Liian monissa työpaikoissa on vasta herätty tilanteeseen, jossa monet yrityksen työntekijät joutuvat ottamaan sairaslomapäiviä huonosta työergonomiasta aiheutuneiden ongelmien takia. Laadukas työpiste, mukaan lukien työpöytä sekä tuoli, on sijoitus työntekijöihin joka varmasti maksaa itsensä takaisin pitkällä tähtäimellä. Ja jo lyhyelläkin, sillä huono työergonomia johtaa ongelmiin nopeasti.
Mihin asioihin tulisi kiinnittää huomiota työpistettä kasatessa? Vastaus ei ole hintalappu, sillä jo halvallakin saa laatua ja tärkeintä on löytää se omalle kropalle parhaiten sopiva tuoli sekä pöytä. Ainakaan tuolia ei kannata ostaa suoraan kuvastosta, sillä haluathan koeistua tuolisi jossa tulet viettämään satoja tunteja varmistaen sen, että tuoli sopii kropallesi? Kun valitset tuolia, aloita ensinnäkin valitseminen kokeilemalla että tuolilla istuminen on mukavaa. Varmista, että käsinojat ovat sopivalla korkeudella tai mikä parempaa, säädettäviä. Myös selkänojan tulee olla säädettävä, kuten myös tuolin korkeuden. Kun istut tuolilla, tuolin tulee tukea selkääsi ja varmistaa, että selkäsi on oikeassa ja tukevassa asennossa.
Sopivan työpöydän valinta
Entä sitten työpöytä? Se, että heität edessäsi olevalle pöydälle näppäimistön ja hiiren ei vielä tee pöydästä työpöytää, tai ainakaan ergonomista sellaista. Teet töitä sitten erillisellä näppäimistöllä tai kannettavalla tietokoneella, näppäimistön tulisi aina sijaita edessäsi siten, että näppäimistön kirjain B on mahdollisimman suoraan edessäsi. Pöydällä tulisi olla tilaa myös hiirelle, hiiri ja näppäimistö on paras asettaa lähekkäin toisiaan, jotta et joudu kurottamaan hiirtä käyttäessäsi. Haluat pitää asennon mahdollisimman rentona, ilman turhaa jännittämistä. Juuri se staattinen jännitys hiirtä ja näppäimistöä käyttäessä aiheuttaa kiputiloja, kun teet töitä huonossa asennossa pidempään. Pöytä jonka korkeutta pystyt säätämään on se paras vaihtoehto, sillä pöydän korkeus on äärimmäisen tärkeää oikean työasennon löytämisessä. Haluat, että kyynärpääsi ovat n. 90 asteen kulmassa näppäimistöllä kirjoittaessasi. Tutustu furniturebox.fi valikoimaan ja juuri sen sinulle sopivan pöydän löytäminen käy helposti. Mahdollisuuksien mukaan, parhaan työasennon saat kuun teet töitä erillisellä näytöllä jonka korkeuden voit säätää, kannettavan tietokoneen sijaan.