Pelaaminen ja sen monet muodot

Nykyään videopelien pelaaminen on mahdollista jopa kilpailullisella tasolla. Useimmiten nämä kilpailut liittyvät moninpeleihin, joissa ammattilaisista pelaajista koostuvat joukkueet ottavat mittaa toisistaan. Näihin valitaan usein sellaisia videopelejä, jotka liittyvät taistelemiseen, ampumiseen, reaaliaikaisen strategian muodostamiseen ja moninpeliotteluihin. Kilpailuita pääsee seuraamaan paikan päälle, tai niitä voi katsoa vaikka netistä ja voittajille on tiedossa iso potti rahaa.

Tämä onkin ollut pitkä perinne videopelien maailmassa, mutta vasta 2000-luvulla se alkoi saamaan huomiota myös suuremman yleisön puolella. Amatöörit vaihtuivat ammattilaisiin ja tapahtumista tehtiin oikeita spektaakkeleita. Pelejä alettiin rakentamaan pelkästään tämä mielessä pitäen ja nykyään niitä onkin jo suuri liuta tarjolla. Jo amatöörien keskuudessa taisteluihin ja seikkailuihin keskittyneet pelit olivat suosittuja. Vuonna 2013 laskettiin, että lajilla oli jo noin 71.5 miljoonaa katsojaa, mikä johtuu lähinnä netin saatavuuden parantumisesta ja lajin noususta suosioon. Suurin osa katsojista on miehiä, jotka ovat 18 – 34 vuoden ikäisiä, mutta myös vahvoja naishahmoja löytyy paljon pelaajien keskuudesta. Isoimpia kisa maita ovat Etelä-Korea, Kiina, Eurooppa ja Yhdysvallat. Vaikka Japanissa onkin videopelien kysyntä suurta, ei ammattimaista pelaamista täältä kuitenkaan löydy ja lisäksi lainsäädäntö estää rahan ja pelaamisen yhdistämisen hyvin pitkälle, lähinnä estääkseen uhkapelaamista. Ala onkin kasvanut järkyttävästi ja vuonna 2015 sen saralla tienattiin noin 325 miljoonaa dollaria. Samana vuonna katsojaluvut nousivat 226 miljoonaan henkilöön, eli kolminkertaistuivat verrattuna vuoden 2013 katsojamääriin.

Mitkä ovat suosituimpia pelejä?

Ammattilaispelaajien keskuudessa on tiettyjä pelejä, jotka ovat hyvin suosittuja. 1990 luvun puolivälissä turnauksissa käytettiin lähinnä taistelupelejä ja ampumispelejä, mutta 2000 luvulla mukaan tulivat myös reaaliaikaiset strategiapelit. Näistä tuli tavattoman suosittuja varsinkin Etelä-Koreassa ja sillä oli maailmanlaajuinen vaikutus ammattimaiseen pelaamiseen. Kun vuonna 2010 julkaistiin Warcraft III ja Defense of the Ancients, nousi suosioon moninpelaajille tarkoitetut taisteluareenat. Kilpailuita onkin tarjolla monista peleistä ja genreistä ja tämän hetken suosituimpiin nimiin kuuluu esimerkiksi

  • Counter – Strike: Global Offensive
  • League of Legends
  • Smite
  • World of Tanks
  • Hearthstone
  • StarCraft
  • Call of Duty
  • Dota 2
  • Rocket League
  • Heroes of the Storm
  • Super Smash Bros. Melee

Pelien suunnittelu

Vaikka onkin yleistä, että videopelit suunnitellaan ainoastaan amatöörit mielessä pitäen, ovat yhä useammat peleistä tarkoitettu myös ammattilaisille. Tuottajat ovat voineet lisätä peliin tiettyjä ominaisuuksia, joiden avulla turnausten pitäminen ja kilpaileminen olisi hauskempaa, tai pelissä on voitu jopa luopua tietyistä suunnitelmista, vain sen takia että korkealuokkainen kilpailu olisi mahdollista. Peleissä on myös voitu ottaa mukaan lisäominaisuuksia, joilla katsojat voivat saada kokemuksesta mahdollisimman paljon irti. Tämä vaihtelee paljon pelien kesken, sillä katsoja voi vain yksinkertaisesti päästä seuraamaan peliä pelaajan näkökulmasta, tai näille voidaan antaa jopa sellaista tietoa, mitä pelaajallakaan ei ole. Usein streaming video lähetetään kuitenkin muutaman sekunnin tai minuutin viiveellä, jotta kukaan ei voi lähettää pelaajalle vinkkejä siitä, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Muutamassa pelissä on jopa lisäominaisuus, jonka avulla katsojat voivat nauttia pelistä myös virtuaalipäähineen avustuksella!

Vaikka tästä ei tule yhtä suurta kilpalajia, kuin esimerkiksi jalkapallosta tai jääkiekosta, on se yksi tulevaisuuden lajeista!